Tältä sivulta löydät opettajaesittelyt.



Panu Auvinen
panu.auvinentkk.fi Opettaa: Breakdance

Panu aloitti breikin vuonna 1999 ja on siitä lähtien treenannut, kilpaillut ja esiintynyt aktiivisesti sekä Suomessa että ulkomailla. Kilpailuista saavutuksina on pari suomenmestaruutta ryhmäkategoriassa, ja esiintymisiä on ollut pienemmistä kissanristiäisistä aina Berliinin kansainväliseen taideleiriin saakka.

Tanssitunneilla käydään läpi breikin perusteita (foundation), joista sovelletaan sarjoja. Jatkotunnilla voidaan tason mukaan siirtyä jo vaativimpiinkin powerikomboihin."

Sini Heinonen
smheinoncc.hut.fi
Opettaa: Nykytanssi

Sini on valmistunut tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan balettikoulusta keväällä 2005. Hän on tanssinut Suomen Kansallisbaletin produktioissa sekä klassista balettia että nykytanssia, osallistunut kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla ja mm. tanssinut mukana kansainvälisessä nuorten tanssijoiden nykytanssiryhmässä Ranskassa.

"Tunneilla on tarkoitus käydä monipuolisesti läpi modernin tanssin liikekieltä ja ilmaisua."

Seita Meri Keloluoto
seita.meri
gmail.com
Opettaa: Salsa

Seita on tanssinut aktiivisesti vuodesta 2005 erityisesti afro-kuubalaisia ja karibialaisia tansseja. Tanssilajien listan kärjessä on salsa, mutta sen lisäksi myös son, romanttinen bachata, hauska merengue ja kuuma reggaeton sekä kuubalainen afro ja rumba ovat lähellä sydäntä. Esiintymiskokemustakin on ehtinyt vuosien aikana kertyä ja nykyisin mm. salsaklubeilla käyminen pitää yllä tanssitaitoja.

Heini Kiuru    
hekiurucc.hut.fi

Opettaa: Reggaetón, Street

Heini on harrastanut tanssilajeja laidasta laitaan lapsesta asti. Hän on esiintyy paljon ja opettanut tanssia jo useamman vuoden. Nykyisin lukuisista tanssilajeista Heini suosikkeja ovat Street ja Reggaetón.

Heinin vauhdikkailla tunneilla on tarkoitus lisätä vartalon liikkuvuutta, oppia perusteet kyseisestä lajista ja ennen kaikkea pitää hauskaa tanssin parissa.

Riina Honkanen    
riina.honkanen
gmail.com

Opettaa: Dancehall, House, Street, Showtanssi

Riinan omimmat lajit ovat street dance, house, showtanssi sekä dance hall. Hän on voittanut mm. hip hop muodostelma suomenmestaruus kultaa kahdesti ja hopeaa neljästi. Esiintymiskokemusta on runsaasti keertynyt myös erilaiaista tapahtumista sekä solotanssin saralta. Vuonna 2006 hän aloitti tanssipedagogiikan opinnot jyväskylän yliopistossa, ja on myös toiminut StepUp -tanssikoulun vapaaoppilaana jo vuodesta 2002. Riina on osallistunut lukuisiin japanilaisten, ranskalaisten, USA:laisten, englantilaisten sekä italialaisten huipputanssijoiden vetämiin workshoppeihin vuosien aikana.

Maiju Riski    
mvriskicc.hut.fi

Opettaa: Street, Showtanssi, Showjazz

Maiju omaa pitkän historian tanssin parissa. Hän aloitti pienenä tyttönä satubaletilla, josta tanssin kipinän saaneena harrastus muuttui suureksi osaksi jokapäiväistä elämää, showjazz hänen omimpana lajinaan. Maiju on opiskellut tanssia Kruununhaan yläasteella ja Sibeliuslukiossa, sekä ollut myös yksi Stepupin jäsenistä. Hän on treenannut eri tanssilajeja niin Tanssiopiston, Tanssivintin kuin Stepupin tunneilla. Maiju on ollut monenlaisissa tanssiproduktiossa mukana, kuten musikaaleissa ja erilaisissa tanssinäytöksissä. Tanssin opettaminen tuo Maijulle suurta iloa: "Saan siitä suurinta kiitosta, kun pääsen näkemään omien oppilaitteni tanssin tuomaa iloa ja kehitystä. Tunneillani treenataan tanssiin tarvittavaa tekniikkaa ja lihaskuntoa, ja niiden avulla päästään kokemaan tanssin tuomat uskomattomat mahdollisuudet ja nauttimaan niistä."